About

Tämä artikkelisarja on kirjoitettu pikalainoista. Tarkoituksena on hankkia puolueetonta tietoa pikalainoista ja rahoituksesta yleensä. Olen opintojen ohella tutkinut pienlainoja ja niiden vaikutusta talouteen yleensä. Lisäksi olen harjoittanut pienimuotoista sijoittamista. Tämän artikkelisarjan kirjoittajalla ei ole vähäisintäkään päätäntä tai vaikutusmahdollisuutta pikalainoihin tai muihin niihin liittyviin yksityisiin tai julkisiin tahoihin. En tunne ketään alan toimijaa muuten kuin julkisuuden kautta.

Mielenkiinto aihetta kohtaan heräsi, kun julkisuudessa on vaadittu pikalainojen kertakaikkista kieltämistä. Itseäni tämä muistuttaa internetin alkuajoista, jolloin myös sitä ehdotettiin kiellettäväksi. Pohjimmiltaan ajatusmalli on sama. Tultiin vielä hetki sitten toimeen ilman sitä eli sen kieltämisestä ei koidu suurta haittaa.

Sivuston nimenä on pikalaina vertailu, koska tarkoitus on nimenomaan vertailla pikalainoja keskenään. Vertailu on sikäli hyödyllistä että sen avulla lainaa tarvitseva voi paremmin valita itselleen sopivimman lainan. Toiseksi vertailu aiheuttaa kilpailua ja kilpailu vastaavasti alentaa hintoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.